Tuttua menestystä ja uusia avauksia

alkuper.: 2014-10-26 16:37:58 -- hookoo -- yhdistys

Kunto-Pirkkojen puheenjohtaja Tapio Lindroos totesi seuran syyskokouksessa, että kuluva vuosi oli seuralle jälleen menestyksekäs. Uuteen Suomen Aikuisurheiluliiton kiertopalkintoon on tulossa ensimmäinen kiinnitys.

Uusia urheilijoita on saatu kymmeniä, joiden ansiosta myös tulevaisuus näyttää hyvältä. Hienoa olisi, jos myös nuoremmista aktiiveista mahdollisimman moni innostuisi toimitsijatehtävistä.

Lindroos mainitsi Kunto-Pirkkojen 2014 järjestämistä tapahtumista kohokohdiksi kesäkuussa Pyynikin kentällä toteutetut kehitysvammaisten kesäkisat ja syyskuiset Pirkkahallin Hyvä ikä -messut. Molemmat ovat uusia avauksia Kunto-Pirkoille.

Kokouksessa äänestettiin kerran. Äänestäen päätettiin, että seuran jäsenmaksu nousee ensi vuodeksi, nykyisestä 25 eurosta 30 euroon. Perusteluna oli talouden turvaaminen, sillä suurin menoerä, kilpailuihin osallistuminen, vienee ensi vuonna enemmän rahaa kuin tänä vuonna. Kunto-Pirkat näet järjestää ensi vuonna kaiketi vain kahdet SM-kisat: hiihdon normaalimatkat ja viestit sekä rullahiihdot ja -luistelut.

Puheenjohtajana jatkaa vuonna 2015 Tapio Lindroos. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Hannu Kaskinen. Johtokunnan erovuoroisista jäsenistä jatkavat Matti Ala-Nikkola ja Eino Hildén sekä varapuheenjohtajana toiminut Kauko Höysniemi. Muut johtokunnan jäsenet ovat Aino Berg, Anne Lahtinen ja Taisto Pietilä. Johtokunnan uusiksi varajäseniksi valittiin Esko Ahonen ja Reijo Kauppila, erovuoroisista jatkaa Anne Haanpää. Muut johtokunnan varajäsenet ovat Mika Hemmilä, Jenni Lahtinen ja Riitta Lehtonen.

Kunto-Pirkkojen syyskokous 2014 kokosi 26. lokakuuta 22 osanottajaa.

Alla liitteessä johtokunnan laatima toimintasuunnitelma 2015, jonka syyskokous hyväksyi.


LIITTEET:
Toimintasuunnitelma 2015.doc

Tags: