Kunto-Pirkoilla leppoisat ennätyshallikisat 2016

alkuper.: 2016-02-23 08:44:23 -- hookoo -- jaostot/yleisurheilu/sm-hallit-2016

Kunto-Pirkat järjesti Pirkkahallissa veteraani- eli aikuisurheiluhistorian suurimmat SM-hallikilpailut. Seurojen välisessä kisassa Jyväskylän Kenttäurheilijat oli niukasti parempi, mutta kuntopirkkalaiset keräsivät eniten mitaleita.

Yleisurheilijoita ilmoittautui Pirkkahalliin 836, joista miehiä 572 ja naisia 264. Naisten määrä kasvoi suhteellisesti enemmän kuin miesten. Poisjääntien jälkeenkin urheilijamäärä ilmeisesti ylitti 800 osallistujan rajan. Myös edellinen ennätysosanotto koettiin Pirkkahallissa, vuonna 2014.

Jo SM-hallien valmistelutyöt teettivät monilla kuntopirkkalaisilla pitkiä päiviä, vapaaehtoistyönä eli korvauksetta. SM-hallien käsiohjelman toimitsijalistassa oli noin 160 nimeä. Näin isoa toimitsijakaartia ei löydy edes Kunto-Pirkoilta, vaan listassa on myös muiden urheiluseurojen väkeä, etenkin Tampereen Pyrinnöstä ja Tampereen Urheilijat -38:lta. Apu on molemminpuolista. Ilman Kunto-Pirkkojen talkooväkeä TU-38 ei onnistuisi Pyynikkijuoksun eikä Tampereen Pyrintö Tampere Puolimaratonin järjestämisessä, esimerkiksi.

Kilpailunjohtaja Tapio Lindroos kertoo kuulleensa järjestelyistä pelkkää kiitosta urheilijoilta. Pirkkahalli on avara tila, jossa pystyy hyvin verryttelemään, vaikka samanaikaisesti samaa puuhaa harrastaisi monta sataa lajitoveria.

- Toimitsijat onnistuivat loistavasti, ja aikataulut pitivät. Jopa katsomossa oli hyvin väkeä, meno oli hieno. Myös urheiluvälinekauppias oli myyntiinsä tyytyväinen.

Monet kilpailut johtanut Lindroos arvioi, että kisahenki on parantunut. Takavuosina oli kireääkin tunnelmaa, mutta nyt kannustettiin kavereita ja otettiin leppoisasti.

Aatos Sainio taas ME-hyppääjänä

Ennätyksiäkin ennätyskisoissa tehtiin. Suomen Aikuisurheiluliiton ennätyskirjuri Georg Dunkel laskee, että Suomen ennätys tai sitä sivuava tulos tehtiin peräti 29 kertaa. Ennätyksistä kirkkaimmaksi pomppaa isäntäseura Kunto-Pirkkojen Aatos Sainion hallimaailmanennätys 90-vuotiaiden kolmiloikassa: 6,80 metriä. Entinen Pohjoismaiden ennätys parani kivasti yli metrillä.

Lisäksi Sainio juoksi ikäryhmänsä 60 metrin Suomen ennätyksen (11,63). Hänen kolmas voittonsa tuli pituushypystä (301 eli kuusi senttiä alle hänen tammikuussa hyppäämänsä Euroopan ennätyksen).

Kuopion Vipinän Inkeri Fält teki 75-vuotiaissa naisissa kaksi Euroopan ennätystä: seiväshypyssä 165 cm ja painonheitossa 11,63 metriä. Helsingin Kisa-Veikkojen Harri Huotari sivusi nimissään ollutta kuusikymppisten 60 metrin Euroopan ennätystä (7,66).

Suomenennätyksistä kuusi syntyi vähän kilpailijoita keräävissä sarjoissa eli 30-vuotiaissa ja naisten 80-vuotiaissa. Esimerkiksi kolmekymppisten miesten hallipainonheittoon ei ole aiemmin tullut kilpailijoita, mutta nyt ainoa kilpailija teki ikäsarjansa avausennätyksen.

Aikuisurheiluliiton kilpailut on tarkoitettu vähintään 30 vuotta kalenterivuonna täyttäville. Yleinen veteraaniurheilun ikäraja on 35 vuotta. Pirkkahallissa oli mukana muutamia 29-vuotiaita ja kaksi jo 90 vuotta täyttänyttä miestä.

Lajeja 60 metristä painonheittoon

Aikuisurheiluliiton SM-hallikisoissa on 14 lajia naisille ja miehille, ikäsarjat viiden vuoden välein. Pikamatkoja on kolme, yksi aitajuoksu, kolme keskimatkaa, kävely, kaksi pituus- ja kaksi korkeussuuntaista hyppylajia sekä kaksi heittolajia. Lisäksi juostaan viidessä yhdistetyssä ikäsarjassa viestit.

Kovin pikamenijä oli odotetusti LahtiSport 35+:n (näitä nimiä!) Nnamdi Amusin, joka voitti nelikymppisten 60 metriä (7,26). Nuorissa naisissa monikin pärjäisi Kalevan Kisoissa. Mainitun lahtelaisseuran Sanna Erkinheimo juoksi 35-vuotiaissa 400 metriä 55,81. Kaiketi kovin kestävyysjuoksija oli viisikymppisten Jouko Mahlamäki. Lauttakylän Lujan kestomenestyjä juoksi kisojen kovimman 1 500 metrin ajan 4.23,75. Kelpo tulos mieheltä, joka on parhaimmillaan puolimaratonilla.

Ensimmäistä kertaa Pirkkahallissa heitettiin painoa sisällä. Painonheitto muistuttaa moukarinheittoa, mutta heitettävä mötikkä – nuorimmilla se painaa 15,88 kiloa, vanhimmilla naisilla neljä kiloa – on moukaripalloon verrattuna lyhyemmässä varressa. Painoa ei siis kukaan heitä kymmeniä metrejä.

Kaupungin hyvällä vastaantulolla B-halliin saatiin sileä betonirinki. Aiemmin painoa on Tampereen hallikilpailuissa heitetty ulkona loskassa tai muussa talvikelissä. Painonheitossa voimiaan ja tekniikkaansa mittautti peräti 160 voimamiestä ja -naista. Tuo määrä oli lajiin ilmoittautuneita. Toki tässäkin lajissa sattui joitakin poisjäämisiä sairastumisen, taktikoinnin tai minkä tahansa syyn takia.

Viisi urheilijaa: 15 mestaruutta

Kunto-Pirkkojen menestynein oli jälleen kuusikymppisten sarjan Jouko Nikula, joka voitti 60 metrin aitajuoksun, pituushypyn, kolmiloikan ja kuulantyönnön. Korkeushypyssä hän oli kolmas ja painonheitossa viides.

Jouko Nikula oli Kunto-Pirkkojen menestyjistä menestynein: neljä kultaa, pronssi ja viides sija. Kuva: Anne Aromaa)

Sainio oli miehissä kolmoismestari. Samaan triplaan ylsi naisissa kaksi kuntopirkkalaista. Entinen Tampereen Pyrinnön huippusuunnistaja Heidi Haapasalo juoksi 45-vuotiaiden mestariksi pisimmillä matkoilla (800, 1 500 ja 3 000 metriä). Inkeri Janhusen kolmoismestaruus tuli 75-vuotiaiden 400:n, 800:n ja 1 500 metrin matkoilta.

Toini Nousiainen voitti kuusikymppisissä kolmiloikan ja pituuden sekä oli kakkonen 60 metrillä, korkeudessa ja kuulassa. Painonheitossa hän oli kolmas.

Kunto-Pirkat jäi täpärästi toiseksi

Seurojen välinen pistekilpailu äityi tasaiseksi. Kunto-Pirkkojen kovin vastus viime vuosilta eli Jyväskylän Kenttäurheilijat sai 417 pistettä eli 7,5 pistettä enemmän kuin Kunto-Pirkat. Toisaalta KP otti 82 mitalia eli yhden enemmän kuin JKU. Kolmanneksi nousi yllättäen Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat (324), joka jätti Helsingin Kisa-Veikot (279) neljänneksi. Virtain Urheilijat oli 163 osallistujaseuran joukossa 15. (54) ja Tampereen Pyrintö 25. (29). Nämä laskelmat ovat epävirallisia.

Kotikisoissa on etunsa. Viime vuonna JKU oli Jyväskylän hallikisoissa ylivoimainen (virallisen pistelaskun mukaan 466 pistettä), sitten HKV (311) ja kolmantena Kunto-Pirkat (247). Silti KP nousi viimekin vuonna SAULin parhaaksi SM-pisteiden kerääjäksi.

Ainahan Kunto-Pirkat on pärjännyt SM-hallikilpailuissa, mutta tämänvuotinen piste- ja mitalimäärä ovat seuran ennätyksiä. Tästä on kiittäminen urheilijoita, mutta myös veteraaniurheilun kasvavaa suosiota. Yhä useammassa lajissa – jos ei oteta alle 35-vuotiaita eikä yli 80-vuotiaita huomioon – saadaan täysiä kuuden osallistujan listoja. Kuuden osallistujan pisteet jaetaan: 7–5–4–3–2–1. Voitosta saa aina lisäpisteen. Jos on vain yksi osallistuja, hän saa kaksi pistettä jne.

Kunto-Pirkat on nyt hyvässä vauhdissa. SM-hallit oli tämän vuoden neljäs SAULin SM-kilpailu. Vauhdittomien hyppyjen, perinteisen tyylin hiihtojen ja pikaluistelujen jälkeen KP oli muita edellä sen verran, että näillä näkymin ykkössija pysyy vuoden loppuun asti.

Hannu Kaskinen