Kuntopirkkalaisille menestystä ja Toini Nousiaisella 10 SM-mitalin viikonloppu

alkuper.: 2018-08-20 10:11:47 -- sannahoo -- jaostot/yleisurheilu

Kuntopirkkalaiset osallistuivat viikonloppuna SAUL yleisurheilun SM-kilpailuihin Helsingin Eläintarhan tunnelmallisella kentällä. Seurasta ilmoittautui tapahtumaan yli 60 osallistujaa. Kelit suosivat ja välillä aurinko porotti jopa hieman liian kuumasti. Sunnuntaiaamuna vesisade virkisti vähäksi aikaa.

Toini 10 mitalia 1

 Toini Nousiaisella oli 10-kertainen syy iloita viikonlopun SM-kilpailumenestyksestä.

Seuran ehdoton mitalirohmu oli N65-sarjan Toini Nousiainen, joka urheili kolmen päivän aikana peräti kymmenessä lajissa ja toi niistä neljä kultaa, viisi hopeaa ja yhden pronssin. Miehistä kullannälkäisin oli Jaakko Nieminen sarjassa M85. Hän voitti kaikki neljä lajiaan: 100m, 200m, pituuden ja kolmiloikan.

Jaakko Nieminen 1

Jaakko Nieminen hyppäsi kolmiloikassa Suomen mestariksi tuloksella 5,16m.

 

Mitalit maistuivat muillekin. Mirja Mäntylä teki hyvää jälkeä N70-sarjan heitoissa ja nappasi kaksi kultaa ja kaksi hopeaa. Muita kahden kultamitalin saavuttaneita olivat keskimatkojen juoksija Ahti Finning, sarjassa M70, ja ikiliikkuja Inkeri Janhunen N75-sarjassa. Erityisen kunniamaininnan arvoinen on Rauha Ervalahden kisasuoritus. Moninkertainen arvokisamitalisti nähtiin heittoringissä heittokäsi paketissa. "Väärällä kädellä" tuli silti N70-sarjan kiekosta hopeaa ja nelossija kuulassa.  

Jorma Ojén on kerännyt kuntopirkkalaisten mitalisaaliin tilastoon, joka löytyy jutun lopusta. Alustavat seurapistelaskelmat näyttävät siltä, että JKU on ottanut etumatkaa maljapisteissä. Kausi on kuitenkin vielä kesken ja SM-kilpailuita on tukku jäljellä.

Viikonlopun kilpailujen kaikki tulokset löytyvät täältä: http://live.time4results.com/yu/2018/saulsm/

Kuvasatoa sunnuntailta:

Jaakko Rouhiainen 1

Jaakko Rouhiainen juoksi M65-sarjan 10 000 metrillä kolmanneksi.

 Kai Koskinen 1Kai Koskinen starttaa M45-sarjan 400 metrille. Hän sijoittui matkalla toiseksi. Lauantaina Koskinen voitti 800 m.

Jari Leppimäki 1

Jari Leppimäki voitti M55-sarjan 10 000 m. Sisäradalla M50-sarjan Jari Hakola (5004) ja Matti Lehtonen (5033).

Jouko Nikula 1

Jouko Nikula iloitsi kuulantyönnön hopeamitalista.

Tellervo 1

Tellervo Pihlaniemi piti kovinta vauhtia N75-sarjan 400 metrillä.

Usko Jokinen 1

M75-sarjan Usko Jokinen näyttää, että tästä lähtee mitalisuoritus.

Seija Maikki ja Irmeli

Seija Koivunen ja pronssimitalistit Marja-Leena Valtonen ja Irmeli Mäihäniemi nauttivat kisakahvion antimista.

Kotimatkaa odotellen 1

Kisat ohi, kohta lähdetään kohti Pirkanmaata. 

 


LIITTEET:
KP-tulokset.pdf